Lapsi kääntää selkänsä leikkiessään ja nainen käyttää tilaisuuden hyödykseen. Sekajätteeseen sujahtaa äitienpäiväkortti ja viisivuotiaan loihtima perhekuva. Hän huomaa ilmeeni ja kiirehtii sanomaan, ettei näitä voi säästää, eivät ne mahdu minnekään.
Tuottaako tämä minulle iloa, mietin tuijottaessani lapsena muovailemaani savityötä. Sen pohjan vuosiluku palauttaa minut 80-luvulle, Minni hiiri-collegejen ja saparojen vuosikymmenelle. Se on kulkenut matkassani 30-vuotta, jokohan riittäisi moiselle rumalle savikipolle?
2010-luku jäänee historiankirjoihin vuosikymmenenä, jolloin japanilainen nainen ohjeisti meitä pitämään kodit siistinä. Marie Kondon KonMari on hyvä menetelmä, jonka avulla luovumme esineistä, jotka eivät tuota iloa. Samaan aikaan kun kaapit tyhjenevät, täyttyvät digitaaliset tiedostot ja välimuistit.
Siistit pinnat, pystyviikatut kaapit ja aakkosjärjestyksessä olevat kodin tärkeät paperit tuntuvat olevan hyvän ihmisen mitta. Kun koti pysyy järjestyksessä, koko elämän ajatellaan muuttuvan helpommaksi, onnellisemmaksi ja hallittavammaksi.
Pelkään vähän, että karsimisvimmassa menee mukana liikaakin. En nyt tarkoita iloa tuottamattomia tavaroita, vaan muistoja ja menneisyyttä. Minulla on sellainen muisti, joka pyyhkii pois ikäviä asioita. Olen siitä yhtä aikaa kiitollinen ja ihmeissäni, miten voikin olla että lataan jonnekin aivokopan perukoille tiedostoa, joka ei aukea edes yrittämällä. Valokuva tai läheisen kertomus saattaa alkaa tehdä asiaa todeksi, mutta edelleen on asioita lapsuudesta, joita pikkusiskoni muistaa kirkkaasti ja minä en.
Osaan siis KonMarittaa omat muistoni, kuinka trendikästä!
Jokaisella pitäisi olla oma muistojen laatikko. Sellainen boksi, jonne voi laittaa talteen rakkaimmat muistot, mutta myös esineitä, jotka ylläpitävät muistia. KonMarissa laitetaan kaikki sellainen kiertoon, mikä ei tuota iloa, mutta muistoista tarvitsemme niitä herkimpiäkin. Psykoterapeutti Maaret Kallio sanoi, että suuret, tärkeät asiat tulevat kokonaispaketeissa, joihin liittyy laaja väriskaala.
Kasaan lapsilleni muistojen laatikkoa. Sinne pudottelen rakkaimpia leluja, piirrustuksia ja askarteluja, kortteja ja kirjeita sekä valokuvia. Omien kaappien perukoilta löytyy niin nuoruusvuosien päiväkirjoja, koristeita hääpäivältä ja muita täysin tarpeettomia, mutta toisaalta aivan ainutlaatuisia juttuja. Hyviä muistoja ja haikeita kaikuja menneisyydestä. Elämää.
Niin, tarvitseeko kaikkea säästää ja omistaa? Ei kaikkea, mutta jotain. Toivon, ettei lasteni lapsuusaika jää mieleen karsimisvimmaisten ihmisten vuosikymmenenä, jossa luovuttiin kaikesta muusta paitsi periaatteista.
Vaikka karsisit omat konkreettiset muistoesineesi minimiin, suo lapsillesi se nolostuttava hetki, jolloin he saavat itse käydä muistonsa läpi ja päättää, mitkä ovat tärkeitä ja mistä voi luopua.
Sen ruman savikipon pistin kaappiin.
22 Kommentit
Samaa mieltä 🙂 jotkin asiat tulee säästää. Vaikka konmarittaminen onkin nykyajan trendi, on saman asenteen omaavia ihmisiä ollut ennenkin. Serkkuni on huomannut omien muistojen merkityksen lapsen syntymän myötä. Kuinka ihanaa olisikaan näyttää edes yksi itse tehty sarjakuva, jonka eteen on käytetty paljon aikaa. 🙂
Saman olen huomannut itsekin. Lapselle on paljon tärkeämpää saada kosketella konkreettisia asioita, kun pelkkiä tiedostoja koneelta. Pienenä projektina siis tehdä muutama kaiken kattava valokuva-albumi katseltavalksi 😉
Heippa Heli! Saman olen huomannut, lapset rakastavat katsella valokuva-albumeitä yms konkreettisia käsinkosketeltavia muistoja 🙂 Minullakin on albumiprojekti kesken, milloinhan malttaisi taas paneutua siihen?
Olen aivan samaa mieltä! Itse olen siivonnut tässä vanhempainvapaan aikana kaappeja ja laatikoita pikkuhiljaa ja miettinyt mitä todella tarvitsen. Samalla on tullut uusittua säilytysratkaisuja. Työhuoneen kirjahyllystä, ovien takaa löytyy sieviä laatikoita, joihin pujahtaa kätevästi lasten piirustukset ja askartelut. Laatikot on kätevä käydä vaikka kesälomalla läpi ja säästää mieluisimmat. Omat ja mieheni rakkaimmat muistot/valokuvat on säilötty samoin. Valokuvakirjoja yritän tehdä suurimmista hetkistä esim. kastejuhlista ja lomamatkoista.
Kiitos Heli! Kuulostaa hyvälle ja just aika kotona lasten kanssa on oiva hetki hyödyntää tavaroiden läpikäymiseen. Sinä minäkin tein koko viime vuoden, nyt pidän hetken taukoa 🙂
Tosi hyvä kirjoitus! Ihan loistavaa pohdintaa, tuokin lause, että ”lapsuus, jossa kaikesta luovutaan paitsi periaatteista”! Minä ainakin olen niin kyllästynyt konmarimaisiin periaatteisiin, joissa kylmän viileästi pitäisi heittää kaikki pois, jos ei se tuota ”säkenöivää iloa”. Käytännön syistä on tietysti pakko karsia, mutta lapset suhtautuvat tähän niiiin erilailla. Heidän mielestään ihan kaikki pitäisi säästää. Yritä siinä sitten tasapainoilla välillä… Äitini on säästänyt paljon kaikkea lapsuudestamme, leluja, vaatteita, kirjoja, askarteluja, jopa koulukirjoja… Heillä onkin enemmän tilaa, mutta on kyllä kivaa itse aikuisena välillä uppoutua muistoihin, ja esim. leikkiä omien lasten kanssa mummilassa omilla vanhoilla barbeilla ja pehmoleluilla. Hyvä idea muuten tuo muistojen laatikko lapsille!!! vähän samalla idealla kuin vauvakirja, mutta tavaroille.
Kiitos Tuuli! ❤
Minäkin olen karsinut tosi paljon ja turhasta luopuminen onkin ihanan puhdistavaa. Mutta nykyään tuntuu, että asioista luovutaan liian helposti, jotain tärkeitä aarteita olisi hyvä säästääkin 🙂
Tosi hyvä kirjoitus! En ole konmarittanut kotiamme enkä lukenut ko. teosta, mutta elämme aika pienessä kodissa ja siksi tavaroista luopuminen on tuttua ja helppoa. Lasten tekemät kortit, ensimmäiset kerhoaskartelut sekä muutamat lahjaksi saadut vaatteet ja lelut olen kuitenkin myös sujauttanut ”aarteita” -laatikoihin. Meillä on jokaiselle omansa, myös aikuisille.
Sinulla on ihana blogi, kiitos siis arkeni lepohetkistä kivan blogin parissa ja aurinkoa kevääseen!
Aarteita-laatikot on tosi tärkeitä ❤ Ja suurkiitos kauniista ja kannustavista sanostasi!
Loistava kirjoitus! Moni on mennyt tämän konmarittamisen huumassa raivaamaan omaisuuttaan sellaisella innolla, että pelkäänpä useiden katuvan intoaan muutaman vuoden kuluttua. Poisheitettyjä/-annettuja esineitä saa harvoin enää takaisin (jos koskaan?). Edellisestä kannanotostani huolimatta en ole suuri keräilijäluonne. Itse asiassa pidän melko pelkistetystä tyylistä ja karsin tavaraa nurkistani säännöllisesti ilman erillistä ohjeistusta. Tunnustan, etten ole lukenut KonMaria, enkä oikeastaan edes halua lukea sitä.
Oikein hyvää kevättalvea! Kiitos blogistasi!
Kiitos Valkoinen tähdikki!
Just näin, karsimisessa ei ole mitään pahaa, mutta ainutlaatuiset ja myös jollekin toiselle tärkeät esineet olisi tärkeä säästää. Pieni muistojen laatikko on hyvä paikka, sillä ei sinnekään voi kaikkea tunkea, vain tärkeimmät 🙂
Hyvä kirjoitus, Kerttu! Mielestäni erityisesti äidinkielen vihkot kannatta säilyttää, vaikka muut ns käytetyt koulukirjat meneekin meillä paperinkeräykseen. Harmittaa, kun onat aine-vihkoni eivät ole tallessa. Olen itse myös lapselleni kerännyt pieniä juttuja vauva-ajoilta lähtien, jotta saa sitten itse myöhemmin päättää, ovatko ne aarteita vai roskaa.
Kiitos Päivi!
Minulla on muuten tallessa äidinkielenvihkoja! Taitaa olla vielä vanhempieni vintillä 😀
Juuri tämän vuoksi päätin alkaa rakastaa Muumi-mukejani uudestaan. Olen saanut niistä melkein kaikki tyttäreltäni lahjaksi. Äitienpäivänä, jouluna, syntymäpäivänä. Hän ei keksinyt muuta ja tiesi, että minä pidin niistä. Niitä kertyi melkoinen joukko. Pohdin jo niiden myymistä, mutta se tuntuikin ihan supersurulliselta. Myisin ne, jotka hän on rakkaudella poiminut omin pikkukätösin? Nyt ne ovat meillä uudelleen käytössä joka päivä ja rakastan niitä enemmän kuin mitään. Tosin tytärtäni rakastan vielä enemmän. Ja niitä hetkiä Muumi-mukien parissa. ❤?
Ihana Heidi, just näin! Ne mukit ovat paljon enemmän kuin astioita, juuri sinulle!
Konmarissa mm kerätään kaikki samat yhteen ja mietitään mitkä tuottavat iloa. Itselläni oli mm ylin30 laukkua vaikka käytän vain muutamaa.
Itse marittaminen kannattaa todellakin tehdä kirjan mukaisessa järjestyksessä, lopuksi tulee muistoesineet.
2 krt kotini marittaneena tiedän tässä vaiheessa ne jotka ovat tänne asti päässeet, ovat menneet jo melkoisen sihdin ja jäävät kyllä.
Itse en halunnut Marittaa mm postikortteja , ovat nyt pahvilaatikossa, mutta päiväkirjat lähtivät. Elin melkoista myötähäpeää niitä lukiessani ja en missään nimessä halua niitä esim lapseni silmiin.
Konmari kirja on meillä toiminut,
Tarpeetonta on lähtenyt n pakettiautollinen sekä tavaran sisääntuominen on haasteellisempaa. Enää ei myyntivaltteja olekaan halvin hinta tai esim tämä on ihan kiva.
Haluan että tuotteella on pitkä käyttöaika, mahdollisest kotimainen, hyvistä raaka-aineista tehty. Kuvittelin että ajattelin myös ennen näin, mutta kun kirpparikuormasta löytyi paljon vuoden sisällä ostettuja, ei homma ollutkaan niin.
Hei Lanttuleikkuri, pitkästä aikaa!
KonMari-menetelmä on oikein mainio, sen siivellä vaan usein karsitaan, minimoidaan ja tyhjennettään ajattelematta liikaakin. Meilläkin on vielä vaikka kuinka paljon läpikäytävää tavaraa, mutta odottelen vielä inspiraatiota 😀 Tuo onkin ihan parasta, että tavaroista luopumisen myötä kynnys uuden hankkimiseen kasvaa ja haluaa panostaa erityisesti laatuun.
Todella arvokas ja hyvä teksti! Kiitos.
Kiitos Vilja <3
Käyttöesineiden marittaminen kannattaa. Vapauttaa energiaa muuhun, esim perheen ja ystävien kanssa olemiselle. Muistojen kanssa olisin varovaisempi, voi tosiaan olla että mieli muuttuu ja myöhemmin kaduttaa. Kerään omalle lapselleni myös muistojen laatikoa, mutta olen päättänyt että yksi tavallisen kokoinen laatikko koko lapsuusajalta riittää.
Just näin Satu, samoilla linjolla ollaan 🙂
Olipa hyvä kirjoitus. Itse tutustuin KonMarin metodeihin heti sen noustessa suosioon ja laitoinkin paljon tavaraa roskiin ja kiertoon. Muistot ovat kuitenkin osa meitä ja kertovat elämän suurista ja pienistä hetkistä. Tykkään säilyttää pieniä muistoja esimerkiksi matkoilta, merkkipäiviltä ja erilaisista tapahtumista. Jokaisella on varmasti oma tapansa muistojen vaalimiseen, eikä mikään ole toista parempi. 🙂 Lapsesi ovat varmasti myöhemmin kiitollisia, että olet säästänyt heidän elämäänsä liittyviä tärkeitä muistoja. ♥
http://justsayinghianne.blogspot.fi/
Hei Anne ja kiitokset! Totta, jokainen tyylillään 🙂 Ja todellakin säilytystilat tulevat pian vastaan, jos liikaa kaikkea säästelee eli joku linja on hyvä pitää. Toivotaan, että lapset arvostavat muistojaan isoina <3