Eilen sain konkreettisen muistutuksen siitä, että tärkeintä eivät ole suuret puheet, vaan pienet teot. Toisen pyytetön auttaminen, yllättäminen tai piristäminen on helppoa ja usein ihan ilmaista, jos hoksottimet ovat kohdallaan.
Olin asioilla ja viimeisenä piipahdin vielä kukkakauppaan. Kurkkasin kelloa ja tajusin, että parkkiaikani päättyy minuutin kuluttua. Sanoin myyjälle, että minulla on pikkuisen kiire, mutta tulin ostaa kimpun kukkasia viikonlopuksi kotiin.
Vilkuilin ikkunasta kadulle mahdollisen parkkipirkon varalta, keskellä ydinkeskustaa sakko voi tulla piankin. Nuori pukuun pukeutunut mies – ilmeisesti työskentelee kukka- ja hautaustoimistossa autonkuljettajana – otti kolikon ja kysyi mikä auto on minun. Hän meni ulos ja kävi ostamassa minulle 15 minuuttia lisää aikaa.
Hämmästyin valtavasti.
Mikä tunne! Koin siinä hetkessä, että muutaman kukkaoksan ostajana olen heille tärkeä asiakas.
Mutta enemmän koin tilanteen niin, että he halusivat aidosti helpottaa minun tilannettani ja kiirettäni. Sillä eurolla sain hyvän mielen, kiireettömyyttä viikonlopun alkuun ja kultaakin kalliimman muistutuksen siitä, että pienet asiat todellakin ratkaisevat.
Jäin miettimään, miten naurettavan helppoa on tuottaa toiselle hyvää mieltä. Kuinka tilanneälykäs ihminen osaa toimia hetkessä tai sanoa juuri ne sanat, jotka haluat kuulla.
Kuinka avaamalla oven (tai parhaassa tapauksessa sydämen) oikealla hetkellä, voit pelastaa päivän. Joskus omasta mielestä mitätön juttu voi olla toiselle päivän paras teko. Kuinka tuo euron pyyteetön asiakaspalvelukokemus saa minut palaamaan liikkeeseen takuuvarmasti. Olin ihmisenä siellä paikalla ja se ei muuten ole mikään itsestäänselvyys nykyään.
Kauniissa sanoissa tai pienissä pyytettömissä teoissa kyse on vain siitä, että ajattelee toista siinä hetkessä. Tekee asian myös toisen puolesta, koska se menee siinä samalla kuin omakin tai se on itselle helppo juttu, mutta toiselle iso apu.
Niin kuin parkkimittariini sijoitettu euro tulee palaamaan yrityksen kassaan vielä moninkertaisesti, myös hyvä mieli ja teot palaavat aina tavalla tai toisella antajalleen. Harvaa meistä muistetaan suurista puheista, mutta ne pienet pyytettömät teot eivät unohdu.
Kauniissa sanoissa tai pienissä pyytettömissä teoissa kyse on vain siitä, että ajattelee toista siinä hetkessä.
Niin, se kimppu! Valitsin siihen herkkää harsokukkaa. Aika kesäinen, mutta toisaalta lumipyry taustalla sopii myös tähän mainiosti. Nämä kukat voi myös kuivata, joten niille saa pitkän käyttöajan. Nyt kun kuusi ja muut joulukoristeet on otettu pois, tuli tarve keventää ja raikastaa sisustusta.
Tämä viikonloppu on pyhitetty liikunnalle ja kotoilulle. Loman jäljiltä pääni on alkanut surrata vaikka mitä sisustusideoita, joita pääsen pian toteuttamaan. Lepo ja joutilaisuus tekevät luovuudelle niin hyvää. Seuraavassa postauksessa esittelen teille makuuhuoneen sisustussuunnitelman, meillä on vihdoin uusi sänky ja sen myötä myös muut palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
Oletko sinä tullut joskus pyytettömästi yllätetyksi tavalla tai toisella?
Leppoisaa ja pienten hyvien tekojen täyttävää viikonloppua!
2 Kommentit
Tuollainen yllättävä apu on todella iloiseksi tekevä teko!
Eräässä kylpylässä pukukaapin avain toimi vain 50 sentin kolikolla, jota minulla ei ollut. Paikalla ollut nainen antoi minulle omansa; niin hyvältä tuntui.
Pistin hyvän kiertämään ja annoin ruokakaupassa edellä olevalle asiakkaalle euron, jotta hän sai ostokset maksettua. Olin iloinen siitä, että hoksasin antaa kolikon.
Ihana apu! Ja tosiaan hänelle aika pieni raha, mutta jos sinun olisi pitänyt etsiä pankkiautomaatti, rikkoa seteli ja sitten vasta päästä pukukaappiin, olisi aikaa mennyt paljon. Ihana, että laitoit hyvän kiertämään <3