Siivousterapiaa

Joskus on vain niitä päiviä, että huushollin siivoamisen lisäksi järjesteltävää on myös omassa päässä. Tämä aurinkoinen lauantai oli juuri sellainen. Pidän siivoamisesta, kun saan tehdä sen rauhassa ja päivänvalon aikaan. Tänään sain olla yksin kotona ajatusteni kanssa, se tekee muuten ihmiselle välillä hirmuisen hyvää. 

Siinä samassa kun koti muuttuu puhtaaksi ja tavarat löytävät paikoilleen, myös ajatukset loksahtavat oikeisiin mittasuhteisiin. Tunneihmisenä kantaisin mielelläni maailman murheet hartioillani, mutta nyt aikuisena olen oppinut, että se ei kannata. En voi, enkä pysty siihen. Ajattelen myös, että murheet on tehty käsiteltäväksi, mutta niitä ei saa päästää asumaan. On liian helppoa vajota suruun tai epäreiluuteen. Jokainen käsittelee asioita subjektiivisesti ja oma napa se se lähin. Ja kuinka paljon ihmisillä onkaan salaisuuksia, jotka ansaitsisivat kunnon tuuletuksen.  Kunnon itku puhdistaa sielun ja sen jälkeen on helpompi mennä eteenpäin. 

Elämään kuuluvat kaikki tunteet ja myös kyky käsitellä epäonnistumisia ja pettymyksiä. Siinä missä toinen kohauttaa olkiaan, toinen voi vajota syvään synkyyteen. Surua ei myöskään yleistää. Minun avaimeni tasapainoon ja onneen on positiivinen ajattelu. Kun tuntuu oikein kurjalta, keskitän energiani kaikkeen siihen hyvään ja kauniiseen, mitä ympärilläni on. 

Kun kolmen tunnin siivouksen jälkeen pölyt ovat poissa ja tavarat järjestyksessä, on olokin paljon kevyempi. Saisivat vaan vähän vähemmän soittaa radiossa Vartiaisen ”Suru on kunniavieras”-kappaletta.  Suru on kutsumaton vieras, jota kukaan ei toivo. Silti sen kanssa pärjää. Onni on kunniavieras, joka tulee niille, jotka antavat mahdollisuuden. Tänään se astelee meille puhtaaseen kotiin, onhan lauantai-ilta. 

Levollisia ajatuksia 🙂